Plan

Plan on kansainvälinen, lasten oikeuksia edistävä kehitysyhteistyöjärjestö, jonka toiminta Suomessa alkoi vuonna 1998. Kansainvälinen Plan on perustettu vuonna 1937.

Kymmenessä vuodessa Planista on tullut maamme suurin kummijärjestö, jonka työtä tukee 30 000 suomalaista.
Plan on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.
 
Suomen ulkoministeriö rahoittaa toimintaamme, ja olemme yksi ministeriön kymmenestä kumppanuusjärjestöstä. Teemme ministeriön tuella hanketyötä 22 maassa. Myös EU tukee toimintaamme.
 
Planin kautta apu menee perille varmasti ja nopeasti. Kansainvälisen kattojärjestön kautta työskentelemme 48 kehitysmaassa ja 21 varoja keräävässä maassa.
 
Planin maailmassa ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja lapset toteuttavat itseään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Hanketyön ja kummitoiminnan lisäksi työmme keskiössä ovat yritysyhteistyö, kotimaantyö, vaikuttamistyö ja viestintä.
 
Plan on järjestö, joka ei pelkästään kuuntele lapsia vaan jossa lapset myös päättävät ja tekevät.
 
 
 
KOSKA OLEN TYTTÖ
Koska olen tyttö kampanjassa olet mukana parantamassa tyttöjen koulutustasoa, terveydenhuoltoa ja turvallisuutta.   
Tutkimustemme mukaan tyttöjen arjen parantaminen luo paitsi oikeudenmukaista maailmaa myös lisää perheen ja yhteisön tuloja.
 
62 miljoonalta kouluikäiseltä tytöltä on tälläkin hetkellä evätty pääsy kouluun.70 prosenttia köyhyydessä elävistä ihmisistä on tyttöjä ja naisia. Tytöt ovat usein aliravittuja, koska heidän veljensä saavat ruokailla ensin.90 % alaikäisistä kotiapulaisista on 12-17-vuotiaita tyttöjä, jotka joutuvat usein työssään alttiiksi seksuaaliselle ja taloudelliselle hyväksikäytölle sekä väkivallalle. Järjestelmälliset raiskaukset on yleinen ase konflikteissa ja sodankäynnissä.60 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuvista 15-19- vuotiaista tytöistä on naimisissa. Raskaus tai siihen liittyvät komplikaatiot ovat yleisin 15-19-vuotiaiden naisten kuolinsyy. Plan Suomi kampanjoi tyttöjen oikeuksien puolesta. Tutkimustemme mukaan tyttöjen arjen parantaminen luo paitsi oikeudenmukaista maailmaa myös lisää perheen ja yhteisön tuloja. Tyttöjen hyvinvointi tuo todistetusti yhteiskunnallista vakautta ja hyvinvointia. Ja onnellisia perheitä.
 
Jokainen vuosi, jonka tyttö käy koulua, lisää hänen ansaitsemismahdollisuuksiaan jopa viidenneksellä. Nämä rahat hän aikuisena käyttää oman perheensä hyvinvointiin.
 
Maailman nykyinen taloudellinen tilanne vaikuttaa rankimmin juuri kehitysmaiden lasten elämään. Voimakkaimmin epävarmuus koskettaa tyttöjä. Perheessä asetetaan usein poikien koulutus tyttöjen edelle. Yli 60 miljoonalta kouluikäiseltä tytöltä on tälläkin hetkellä evätty pääsy kouluun. Asiat voisivat kuitenkin olla toisin.
 
Planin toiminta on pitkäjänteistä ja vuorovaikutteista: antamallasi tuella toteutetaan vaihtuvia kehitysyhteistyöhankkeita tyttöjen aseman parantamiseksi.